16.-18. elokuuta 2012 
Lepaa, Hattula 
LEPAA 2012

Larin Kyöstin tie 6
00650 Helsinki
p. (09) 728 8210
f. (09) 7288 2128
lepaa@kauppapuutarhaliitto.fi
www.lepaa.fi
Yleistä näyttelystä

Yksi Euroopan vanhimmista puutarha-alan ammattilaisten näyttelyistä vietti 40-vuotisjuhliaan elokuussa 2004. Elokuussa 1964 käynnistynyt tapahtuma sai alkunsa Puutarha-alan rationalisointipäivistä. Vuonna 1986 nimeksi muuttui Puutarhatekniikka. Vuosikymmenten kuluessa on koko ajan puhuttu tuttavallisesti myös Lepaan näyttelystä, vuodesta 2004 lähtien tapahtuma on tunnettu nimellä LEPAA.

Näyttely järjestetään Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan yksikön upeissa kartanomaisemissa. Puistot ja useat hallit luovat näyttelylle hienot puitteet. Näyttelyn järjestävät Kauppapuutarhaliitto ry, Hämeen ammattikorkeakoulu ja Lepaan Oppilaskunta ry.

Lepaa sijaitsee Hämeenlinnan pohjoispuolella Hattulan kunnassa. Ajoaika on Helsingistä ja Turusta noin 1,5 tuntia, Tampereelta 45 minuuttia.

Osoite: Lepaantie 129, Hattula.

Virallisena näyttelyoppaana ilmestyi PUUTARHA&kaupan erikoisnumero 13/2011 (4.8.2011). Näyttelystä koottu PUUTARHA&kaupan erikoisnumero ilmestyy numerossa 14 (1.9.2011). Lisätietoja puh. (09) 7288 2121/ilmoitukset sekä sivun oikeasta reunasta kohdasta näyttelyopas.

Vuoden 2012 näyttely järjestetään 16.-18.8.2012.

Käy myös Lepaa-näyttelyn Facebook-sivuilla!





YLEISTÄ NÄYTTELYSTÄ

NÄYTTEILLEASETTAJAT 2011

KARTAT 2011

PUUTARHA-ALAN HANKINTAOPAS 2011

UUTUUKSIA 2011

LEPAAN PUUTARHAMUSEO

LEPAA: KOULUTUS, GOLF JA VIINI

LEPAA 2011 HOUKUTTELI 7 500 KÄVIJÄÄ

TULEVIEN VUOSIEN NÄYTTELYAJANKOHDAT

HISTORIAA

YHTEYSTIEDOT

IN ENGLISH

KUVAGALLERIA